oirehoidot

Kannattaa kuitenkin tiedostaa, että pelkkä oireen hoitaminen ei useinkaan muuta mitään, vaan aina kannattaa myös pyrkiä korjaamaan oireilun taustalta löytyneitä häiriöitä.

Toiminnan palauttamiseksi alkuun on usein tarpeen käyttää erilaisia oirehoitoja. Sellaisia ovat mm:

\

Kevyet liikkeet

Jotka auttavat lievittämään kipua. Jossain tapauksissa pystytään määrittelemään tarkasti kipua lievittävä liike ja/tai liikesuunta, jota toistamalla oire helpottuu ja lopulta poistuu. Laajemmassa mittakaavassa tämähän se on sitä mitä automaattisesti kaikki ihmiset tekevät. Sinäkin olet tainnut pyöritellä ja venytellä harteita niskajumin yhteydessä tai tehdä esim. keppijumppaa.

\

Manuaaliset käsittelyt

Oireita lievittää myös erilaiset manuaaliset käsittelyt, joihin sisältyy erilaiset hierontatavat, nivelkäsittelyt, manipulointi, painamiset, venytykset, ym, joilla pystytään vaikuttamaan tilanteen mukaan esimerkiksi lihaksiin, jänteisiin, nivelsiteisiin, sidekudoksiin (faskia), hermostoon sekä niveliin.

\

Akupunktio

Akupunktiolla pystytään vaikuttamaan kivun aistijärjestelmään ja sitä kautta lievittämään kipua. Se on osoittautunut yhdeksi tehokkaimmaksi lääkkeettömäksi kipuhoidoksi. Sähköä voidaan käyttää tehostamaan akupunktion vaikutuksia. Silloin puhutaan pens-hoidosta.

\

Teippaus

Teippausta käytetään myös oirehoitona ja toisaalta myös toiminnan ohjaamisessa. Viime vuosina erityisesti kinesioteippaus on ollut näkyvästi esillä ja sillä usein saadaankin hyvä vaikutus oireisiin tai toimintaan.

Yhteystiedot

MoverFysio Toni Gallén
toni@moverfysio.fi
040 755 4636

 

Vastaanotot

Äänekosken Fysiopiste              Palokan Fysioterapia
Kauppakatu 23                            Koivutie 2A1
44100 Äänekoski                        40270 Palokka
014 523 099                                 014 677 777